ARI NURMI IN MEMORIAM

Majuri Ari Nurmi 31.7.1950-25.6.2010.   Ari menehtyi pitkällisen sairauden murtamana varhain juhannusaattoaamuna.

Ari Nurmi oli jo 14-vuotiaana löytänyt tien uskovien pariin ja seurakuntayhteyteen, mutta myös kertomansa mukaan harhautunut tuhlaajapojan reiteille neljän vuoden ajaksi. Herra veti nuoren miehen kuitenkin takaisin uskon tielle ja siitä lähtien reitti kohti iäisyyttä oli vakaa ja määrätietoinen.

Ari tuli vedetyksi mukaan Päällystön Hengellisen Säätiön toimintaan jo Lappeenrannan varusmiespalvelusaikanaan. Toiminta jatkui ja tiivistyi Kadettikoulun jälkeen luutnanttina Vekaranjärven varuskunnassa. Vuodesta 1981 lähtien Ari toimi säätiön eri luottamustehtävissä aina vuoden 2009 vuosikokoukseen saakka, jolloin sairaus harppasi pahan askeleen eteenpäin. Ari toimi pitkään säätiön sihteeri-rahastonhoitajana ja ulkomaisten yhteyksien ylläpitäjänä. Hän oli säätiön muisti, tieto-pankki, arkisto ja työmyyrä. Yhdessä toimitimme säätiön yhteyskirjettä vuodesta 1995 alkaen. Minä keräilin aineistoa yhdessä Arin kanssa ja Ari hoiti kirjeet painokuntoon taitavana atk-nikkarina. Postitus hoitui pääosin Kolan perheen toimin.

Kun minua pyydettiin laatimaan Arista muistokirjoitus, pohdin asiaa eräänä iltana tiiviisti nukkumaan mennessäni. Seuraavana yönä näin unen, jonka koen tulleen tarkoituksella tähän tilanteeseen. Koska uni käy hyvin kuvastamaan Arin elämänkaarta - miksei myös kenen tahansa elämänkaarta - kerron, mitä näin ja miten sen ymmärsin:

Unessa korkealla puuttomalla mäellä, matalassa painanteessa, jossa oli myös pihakaivo kirkasta vettä, sijaitsi pyramidia muistuttava maalaamattomasta puusta rakennettu iso talo. Talo oli nelikerroksinen. Alin kerros oli laaja sisältäen runsaasti huoneita. Ylöspäin mentäessä huoneiden luku väheni. Ylimmässä kerroksessa oli enää yksi huone ja sen katossa kattoluukku. Taloon sisälle pääsi helposti, mutta ylempiin kerroksiin pääsy vaati tutkimista ja reitin etsimistä. Ylimmän huoneen kattoluukulle ei voinut kiivetä vaan se avautui itsestään ja ihmisen aineeton osa, henki ja sielu liukuivat siitä ulos. Vastassa oli valtava taivaan avaruus. Ylimmän huoneen lattialla oli kuusi vuodetta, joista viisi oli lähekkäin rivissä rinnakkain, mutta yksi hieman erillään. Unessa kysyin: "Miksi nuo vuoteet ovat?" ja vastasin tavallaan itselleni: "Partiolaiset kai ovat majailleet...." Muuta en osaa vuoteista sanoa.

Näin tuon unen koen:
Talon alakerta laajuudessaan kuvaa ihmisen, Arin nuoruutta, jossa on paljon liikkumatilaa ja valinnan mahdollisuuksia. Toisaalta alakerran ikkunoista näköalat olivat vajavaisia. "Alakerran elämään" kuului lapsuus koulunkäynteineen, elämän opettelu ja suuntien etsiskely. Arilla se tapahtui kotikunnassaan Nurmijärvellä, mutta siihen sisältyi myös vaihto-oppilasvuosi Minnesotassa USA:ssa 1969.

Seuraavaan kerrokseen mentäessä näköalat paranivat, mutta toimiala kapeni - huoneet vähenivät. Ari oli tehnyt valintoja: Kadettikouluun kurssille 61 vv 1974-77. Tuon jakson aikana tapahtui myös avioituminen Liisan kanssa 1976.   Valinnat ovat samalla sitoutumisia, jotka tavallaan rajoittavat liikkumatilaa, mutta avartavat näköaloja, kasvattavat elämänkokemusta ja elämyksiä. Uskon elämässä sitoutuminen kasvattaa ja syventää uskoa.

Kolmas kerros: Arin elämässä upseerin ura Karjalan Tykistörykmentissä Vekaranjärvellä vuoteen 1993 saakka. Väliin mahtui YK-palvelus EHK:n varapäällikkönä FINBATT/UNDOF:ssa   Golanilla 1983-84. Perheeseen syntyivät lapset Jaakko ja Laura, nyt jo molemmat aikuisia. Liisa toimi ja toimii edelleen opettajana Kääpälän kyläkoululla Vekaranjärven varuskunnan välittömässä läheisyydessä. Päällystön Hengellinen Säätiö tuli tutuksi ja työalueeksi vapaa-ajalle, ei vain Arille vaan myös Liisalle, säätiön syyspäivät vakituisina retkikohteina. Ari jäi sairaseläkkeelle 1993 palveltuaan viimeiset kolme vuotta "pyörätuolimajurina" esikuntatehtävissä.

Näin elämän rata oli jälleen sitouttanut lisää, sektori kenties kaventunut, mutta näköalat parantuneet ja avartuneet, kokemukset ja näkemykset laajentuneet.

Viimeinen kerros: Arille se merkitsi eläkepäivinä sairauden hiljaista etenemistä, mutta työkyky atk:n parissa säilyi. Se merkitsi ikkunaa elävään maailmaan mm säätiön asioiden aktiivisena, tarkkana ja määrätietoisena hoitajana. Säätiön vuosikokouksessa Valkealan Puhjonrannassa tammikuussa 2009 Ari oli poikkeuksellisen hiljainen ja poissaolevan tuntuinen. Sairaus otti uuden vaiheen, joka viime juhannusaaton auringon nousun aikoihin johti kattoluukun avautumiseen. Arin henki ja sielu liukuivat ulos tästä maailmasta.   Saattomusiikkina kuului kesälintujen laulu sairaalan avoimesta ikkunasta.

Lämpimät kiitokset Arille pitkäaikaisesta ystävyydestä ja yhteistyöstä säätiön asioissa.

Lopuksi runoilija Valto Saran säkein:

"Sinä päätit, veljeni, retken.
 Olit valmis, tehnyt työs.
 Minä viipynen vielä hetken.
 Näkemiin, minä saavun myös."

Markku Kola
Majuri, Kouvola